Kuva: Kaisu Jouppi.

Tänään 15.5. on kansainvälinen hyperemeesipäivä.

Miten hyperemeesi eroaa raskauspahoinvoinnista?

Monet kärsii, varsinkin raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, raskauspahoinvoinnista. Jotkut selviävät aamuyökinnällä tai kuvotuksella, toisilla paha olo jatkuu läpi päivän pitkän aikaa tai ajoittain. Ja sitten on hyperemeesi eli vaikea raskauspahoinvointi. Se on jatkuvaa, invalidisoivaa pahoinvointia, joka ei mene ohi tai edes vähän helpotu normaaleilla kikkakolmosilla, joita pahoinvoiville yleensä suositellaan.

Mun raskautta sävytti, tai paremminkin sille antoi yhden värin, juuri tällainen pahoinvointi. Se alkoi raskausviikolla 5+2 eli tyyliin saman tien, kun kuukautiset jäivät pois. Se ei loppunut ollenkaan ensimmäiseen neljään kuukauteen, hetkeksikään. Se tuntui siltä, kuin olisi yhtä aikaa migreeni, vaikea meripahoinvoinvointi ja maailman pahin darra. Päässä huimasi, pienikin liikkuminen tai pystyssä oleminen aiheutti yökkimisreaktion. Kaikki ruoka kuvotti, nieleminen kuvotti, valo kuvotti, hajut kuvottivat, hampaidenpesu kuvotti, puhuminen kuvotti.

Mikään ruoka ei pysy sisällä

Ensimmäiset raskauskuukaudet elin käytännössä mustikkamehulla ja apteekista saatavilla Nutridrink-juomilla, joita niitäkin saa juoda vain kolme päivässä, ettei saa liikaa a-vitamiinia. Makasin monta kuukautta pimeässä huoneessa, pimennysverhot alhaalla ja silmät kiinni. Harvoin oikeasti nukuin, sillä olo oli niin kamala. Onneksi seurana oli koiravanhus, joka nukkui mun jaloissa. Neljän ensimmäisen kuukauden jälkeen olo alkoi vähän helpottamaan. Pystyin käymään välillä suihkussa, koiran kanssa ulkona ihan minilenkillä tai katsomaan televisiota. Edelleenkin kuitenkin vaan pääasiassa makasin ja keskityin siihen, että sain jotain ruokaa pysymään sisällä. Välillä kävin jo perheen kanssakin näykkimässä ruokaa (tästä ajasta jäänyt varmaan ikuisesti kuvotus raa’an tai paistuvan lohen hajuun, ne oli hirveintä ikinä).

Mites se töiden teko?

Sanomattakin selvää, että töistä jouduin olemaan pois ihan alusta saakka. Yritin tehdä jotain pikkujuttuja, mutta keskittyminen pahoinvoinnin kanssa oli mahdotonta ja 5 minuutin pätkissä monena päivänä tehdyt pikkuhommatkin aika turhia. Plus aina kun puristin itseltäni jonkun suorituksen, maksoin siitä entistä huonompana olona ainakin koko seuraavan päivän, joskus jopa viikon ajan.

Töissä jouduinkin kertomaan raskaudesta jo päivänä 5+4 ja voit kuvitella, miten kova paikka se oli yli 40-vuotiaalle, kun pelkäsi, onnistuuko koko homma yleensäkään. Hyperemeesiä kuvaakin jatkuva huoli ja syyllisyys: Miksi mun piti sairastua tähän? Onko vauvalla kaikki hyvin, kun en saa syötyä monipuolisesti? Mitä syömäni lääkkeet tekevät lapselle? Onneksi tukijoukoista kukaan ei arvostellut tai väheksynyt oloa. Töissäkin suhtauduttiin mun poissaoloon tosi kauniisti.

Olo kohenee hiljalleen

Olo lähti kohenemaan hiljalleen noin puolen vuoden raskauden jälkeen. Vähitellen pystyin ulkoiluttmaan koiraa muutenkin kuin takapihalla: kierrettiin jo parhaimmillaan kortteli. Silti päivässä pystyi olemaan vain yksi ponnistus, jollaiseksi laskettiin esim. se koiralenkki, suihkussakäynti tai lähikauppareissu potkulaudalla (kävelemään en pystynyt 400 metriä enempää, se oli liian rankkaa), lopun sjasta makasin ja voin enemmän tai vähemmän huonosti.

Vähitellen jotkut ruuatkin pysyivät sisällä, mutta mikään ei edelleenkään maistunut. Asiat, joista normaalisti pidän, maistuivat pahoilta ja maistoin ruuassa ihan kaiken keinotekoisen (sinänsä koko hyperin paras juttu!). Peruskunto oli romahtanut kuukausien makaamisen ja puutteellisen ravinnon saannin vuoksi ja lihakset pienentyneet olemattomiksi. Noin seitsemän kuukauden kohdalla olo koheni niin paljon, että pystyin aloittamaan vauvan syntymiseen liittyviä valmisteluja: hankkimaan vaatteita, rattaat ja muuta tarpeellista vähitellen, yksi juttu kerrallaan. Normaalisti olisin hoitanut kaikki hankinnat helposti muutamassa päivässä, mutta nyt niitä haalittiin yksi juttu sieltä, toinen täältä parin kuukauden ajan.

Viimeisellä raskauskuukaudella päästiin jopa käymään Tallinnassa muutamalla erikoisjärjestelyllä: otettiin hytti molempiin suuntiin, että sain makoilla matkat ja liikkumiseen mulla oli mukana uskollinen potkulautani, jota ilman en ois pärjännyt arjessakaan: hoidin kaiken ulkona liikkumisen sillä. Ihanaa oli päästä vähän pois kotoa ja reissuun.

Vauva!

Pahoinvointi, aistiyliherkkyydet ja kuvotus kuitenkin loppuivat kokonaan vasta, kun Pikkuihminen syntyi. Siitä alkoi hidas palautuminen, kun fyysinen kunto oli päässyt todella huonoksi.

Käytännössä makoilu jatkui vielä muutaman kuukauden vauvan kanssa imetystä opetellessa ja kunto kasvoi lasta käsitellessä ja varovaisesti pidentyvillä vaunulenkeillä. Makuaisti palautui myös ennalleen. Ja pahoinvoinnin ja sen ajan kulumisen tuskaisen hitauden olen onneksi unohtanut. Muistan vaan, että tsemppasin itseäni ajattelemalla, että niin kauan kun on huono olo, olen edelleen raskaana ja vauva kasvaa. Ja että tämän aiheuttaa raskaushormonit, enkä voi sille yhtään mitään, turha kamppailla vastaan. Let it be. Kaikki stressaaminen vaan pahensi oloa. Ja lapsen vuoksi en ollut valmis riskeeraamaan mitään. 

Hyperin hoito täysin omalla kustannuksella

Mun onneni oli ystävä, joka oli kärsinyt myös hyperemeesistä, vielä paaaaljon pahemmasta sellaisesta, ja osasi ohjata mut asiantuntevalle lääkärille jo raskauden alkuvaiheessa.

Terveyskeskuksessa kun kävin raskauden alussa, niin noin 30-vuotias naislääkäri kertoi mulle, että mulla on vatsatauti. Sanoin, että ei vatsatauti tunnu tältä ja hän oli eri mieltä. Se olo oli niin kauhea, että energiaa ei ollut alkaa vääntämään aina vaihtuvan terveyskeskuslääkärin kanssa. Ja tässä vaiheessa kamalaa oloa oli kestänyt vasta viikon. Sen jälkeen aloin käymään yksityisellä lääkärillä, jolla oli kokemusta hyperistä itse sen sairastaneena. Kävin lääkärillä kuukausien ajan kahden-kolmen viikon välein ja maksoin jokaisen käynnin itse, koska julkiselta puolelta ei apua saanut. Kun tämä ihana lääkäri ensimmäisellä käyntikerralla keräili mut itkevänä käytävältä, sain kuulla hänen tarinansa: kaksi vaikeaa hyperraskautta, kaksi ihanaa lasta. Lääkäriltä lähtiessäni hän halasi mua: sä selviät tästä ja palkinto on ihana!

Raskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on.

Valitettavan usein hyperraskauksia ei edes tunnisteta ja niistä kärsivät vähätellään luulosairaiksi. Miltä kuulostaisi, jos jalkansa katkaisseelle sanottisiin että hypipäs toisella jalalla siitä himaan, kyllä se siitä, turhaan valitat.  Ja hyperissä se olo on niin kamala, että moni ei jaksa penätä oikeuksiaan ja vaatia hoitoa.

Monet vaikeaa raskauspahoinvointia sairastavat oksentavat kymmeniä kertoja päivässä ja kuivuvat niin pahasti, että joutuvat juoksemaan tiputuksessa tai jopa viettämään aikaa osastolla ravintoliuosruokinnassa. Osa jopa päätyy keskeytykseen, sillä olo on niin kamala. Siitä voi päätellä, miten kamala.

Hyperiin ei valitettavasti ole lääkettä, joka sen poistaisi, mutta oloa voi helpottaa tietyillä pahoinvointikääkkeillä ja esimerkiksi skitsofreniaan kehitetyllä lääkkeellä, jota kuitenkin tosi harva lääkäri uskaltaa määrätä. Mulla hyper oli sen verran lievä, että selvisin pahoinvointilääkkeen ja rauhoittavavan lääkkeen kombolla. Eivät nekään pahaa oloa pois vieneet, mutta niiden avulla sain edes välillä nukuttua.

Oi, raskauden hehkua!

No, raskauden aikainen ilo. Se oli vähissä. Mutta koko ajan oli toivo ja hetkestä selviämisen voitonriemu: taas yksi päivä hoidettu ja hengissä ollaan molemmat. Raskausapista seurasin lähes joka päivä, montako prosenttia raskaudesta on suoritettu ja mitä sillä viikolla vatsassa tapahtuu. Se rytmitti varovaista odotusta. Hassua, kun monet sanovat, että ärsyttää, kun ihmiset koskevat raskausmahaa. Mä taas kaipasin sitä. Että ois taputeltu ja ihasteltu meidän ihmettä ja että oltais saatu vauvavatsan kanssa patsastella ympäriinsä ihasteltavina. ?

Miten toimia hyperistä kärsivän kanssa?

Ja mitäs jos kaverilla on hyper? Älä kerro, että leipää pureskelemalla sun pahoinvointi hävis. Se vaan vituttaa. Tai että pakkasessa jäädytetyistä viinirypäleistä ois apua. No eipä ole. Luultavasti kaikki on jo kokeiltu ja tähän vaivaan ei vaan mikään poppakonsti oikeasti tepsi.

Ole siis henkisenä tukena. Kysy, miten voit auttaa: tuomalla ruokaa, pitämällä kädestä, olemalla läsnä, käyttämällä koiraa ulkona. Auttamalla hampaiden pesussa, ihastelemalla kasvavaa vatsaa. Voisitko vaikka auttaa lääkärireissulla? Ja jos kaveri ei jaksa itse pitää oikeuksistaan huolta ja vaatia hoitoa, ole leijonana paikalla!

Perheen ainokainen

80 % tapauksissa hyperemeesi uusii, joten meidän perheen lapset oli sit varmaankin tässä, sillä taaperon kanssa noita oloja en kestäisi. Synnytyksen jälkeinen palautuminen oli hidasta, mutta en sitä oikeastaan edes ehtinyt ajatella mun pientä ihmettä hoitaessa. Jaksoin, se oli pääasia. Ja nyt on tämä uusi, ihmeellinen ihminen.

Olisi naiivia sanoa, että se paska olo oli tämän palkinnon on arvoinen, ihan kuin olisin voinut valita. Muutkin saa vauvoja ilman kamalaa oloa ja sen palkinnon samalla tavalla. Olisi ollut ihana nauttia raskaudesta ja esitellä vatsaa koko maailmalle, olisin todellakin kulkenut maha pystyssä joka paikkaan, mutta tämä oli meidän tarina ja lopputulos on mitä upein ja paras.

Onneksi jaksoin, kiitos tukijoukot ja maailman ihanin lääkäri Aava raskausklinikalta, Anne Toivonen-Zamora. ❤️

Mites se taloudellinen puoli?

Raskauden aikana stressasivat myös raha-asiat, sillä jos hyper ei ole jotenkin tarpeeksi vakava, ei sitä luokitella perusteeksi saada Kelan sairauskorvausta. Mä sain korvauksen ja sinnittelin niillä tuloilla läpi raskauden. Äitiyspäiväraha olikin sitten jo vähän korkeampi. Siitäkin piti Kelan kanssa neuvotella, koska mulla ei ollut ollut tuloja heidän silmissään 9 kuukauden aikana. Eipä sitä rahaa paljon kyllä kulunutkaan kun ei mitään pystynyt tekemään eikä syömään.

Laki on nyt muuttunut ja äitiyspäiväraha lasketaan muutamalta edeltävältä kuukaudelta ennen synnytystä, joka on täysi katastrofi raskaana ollessaan sairastaville. Ensin minitulot tai ei tuloja ollenkaan raskauden ajan ja sitten ei tuloja ollenkaan! Että jos sitä syntyvyyttä tahdotaan ylös, niin tässä yksi korjattava epäkohta. Raskaus ei ole sairaus joo, mutta raskaanakin voi sairastua ja sillehän ei voi yhtään mitään.

Siinäpä hyperemeesistä monelta kantilta. Persieestä, mutta siitä voi selvitä! Ja niin miten? Hetki, sekunti, minuutti, tunti, päivä kerrallaan.

Lisää faktatietoa hyperemeesistä: www.hyperemeesi.fi

Olipa kerran kirkas + kirpeä kevätpäivä ja käytiin ostamassa Pikkuihmiselle ensiaskelkengät! Ne ovat Vivo Barefoot-merkkiset, oikean malliset pikkujalkaan, kevyet ja joustavat. Facebookissa on pikkulasten vanhemmille hyvä ryhmä: suositusten mukaiset kengät lapselle. Suosittelen. Paljon hyvää tietoa lapsen jalan kasvua tukevista jalkineista. Ei siis pyöreä- tai suippokärkisiä kenkiä meille. Omassa jalassa myös Vivo Barefootit, muita en enää oikein pysty pitämään.

Samalla saavutettiin viikon (okei oikeesti kuukauden) kohokohta: pääsen ottaa kuvan itsestäni Hakaniemen kauppahallissa eiku siis ruokaostoksille miehen kaa! ?