Ihanaa katsella ruokakuvia tältä vuodelta. Hauskaa on myös todeta, että kuvankäsittelytaidot ovat vuoden aikana karttuneet huomattavasti ja kuvat näyttävät nykyään aidommilta. Enää en käytä filttereitä oikeastaan ollenkaan, vaan muokkaan kuvat kokonaan käsin ja mahdollisimman vähän. Päivitin alkukesällä myös kuvauslaitteiston, senkin huomaa kuvista.

Valokuvaus on kyllä sellainen harrastus, että aina olisi jotain uutta opittavaa ja jotain uutta härpäkettä hankittavaksi. Nyt tahtoisin mm. heijastimen, jos sillä saisi tähän hämäryyteen jotain tolkkua. Kunnollisen salaman hankin juuri, mutten vielä ole ehtinyt opetella sen käyttöä. Ehkä se kuitenkin ennen heijastimen hankintaa.

Äh, söin juuri ja nyt olen taas nälkäinen. Siis kaikki nämä ovat MisterChefin tekemiä ja kaikkia olen saanut syödä.

Erityisesti pidän ruokakuvista, joissa on väriä ja vähän ronskiutta. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Monista tosi hyvän makuisista ruuista ei kyllä saa millään kuvia, joita viitsisi näyttää (case joululaatikot). Tai, ehkä siinä on kyse myös tarjoiluastioiden puutteesta. Meillä kyllä on ihan riittävästi tarjoiluun tarkoitettua välineistöä, mutta kaikki on vähän eriparista, mutta ei riittävän eriparista ollakseen kuvauksellista. Varsinkin tarjoiluvaiheessa ruokiin lisätyt peruslusikat ja muut saavat monesti minut perääntymään kameran kanssa. Läheskään aina en jaksa alkaa säätämään ja laittamaan pöytää ”kuvauskuntoon”.

Miten yksinkertainen ruoka voikaan olla kaunista! Ei tarvita kuin vähän sieniä ja yrttejä ja näin upean näköinen (ja -makuinen!) annos on valmis.

Kaikista tyytyväisin olen näihin kuviin. Mies teki meille porotacoja. Sieluni huokailee onnesta, kun sain kaikki tarjoiluastiat aseteltua harmoniseen järjestykseen. Ja kauniit kukkaset ovat aina iso bonus.

Toinen suosikki ovat nämä Pikkuihmisen yksivuotisulkojuhlista otetut kuvat, joita tosin olen nykyiseen makuuni käsitellyt vähän liikaa. Ihanan krouvia meininkiä ja kaikki oli vaan NIIN hyvää.

Crack-keksitkin sieltä pilkistävät. Siis eivät ole mitenkään huumattuja vaan vain niin hyviä, että niihin tulee addiktio.

Nämä ihanat piirakat tekivät myös kauppansa.

Ja alla ruoka, joka näytti paremmalta kuin maistui. Siis oli aivan hyvää, mutta jotenkin sen odotti olevan aivan järjettömän hyvää. Ananasten kanssa meininki on kuitenkin näillä leveysasteilla aikamoista arpapeliä: koskaan ei tiedä, mitä saa vaikka kuinka nuuhkii ja likistelee ananasta kaupassa. Tämä ananas oli vähän liian hapokas. Mutta niin nätti!

Näissä kuvissa näkyy kesän valo. Kuinka sitä onkaan ikävä! Mutta nythän oli joulu ja kohta siis taas juhannus. </vanhavitsi>

Arkiruokaa tulee kuvattua ihan liian harvoin. Onhan tää pastameininkikin nyt aika söpöä. <3

Toivottavasti ensi vuosi on ruuan osalta yhtä ihana. Vähän kyllä voitaisiin vähentää kermaa, juustoa ja voita…

Hapanjuurileivonnasta on puhuttu paljon jo ainakin viimeiset kolme vuotta ja moni miettii, miten vaikeaa on hapanjuurileivonta on. Meillä asuu Satu Koivistolta saatu leipäjuuri. Jossain vaiheessa lapsen syntymän jälkeen kuitenkin totesin, että minulla ei vaan ole tarpeeksi aivokapasiteettia hapanjuurileivontaan. Laitoin juuren kahdessa erässä pakkaseen. Viime päivinä olen miettinyt sitä paljon ja päättänyt, että yritän elvyttää sen pakkasesta. Saa nähdä onnistuuko.

Hapanjuurileivonta ei sinänsä ole erityisen vaikeaa, kun on hyvät ohjeet ja muistaa ruokkia juurta säännöllisesti. Mutta se vaatii hieman suunnitelmallisuutta ja kärsivällisyyttä.

Jos suunnittelet hapanjuurileivontaa, suosittelen aloittamaan sämpylöistä. Ne on paljon helpompi saada onnistumaan kuin kokonainen limppu. Itsekin aion taas aloittaa helpommasta. Satun blogista löytyy hyvät ohjeet, joita minäkin käytän.

Sämpylöiden kautta kohti tätä näkyä!

_________________

Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa

tai lukaise edellinen postaus