Ihana, kamala imetys

Imetysunelmia

Ennen lapsen syntymää minulla oli imetyksestä jotenkin tosi ruusuinen kuva. Että siinä sitä vauvan kanssa tuijotellaan toisiamme ja tunnen, kuinka elämän ravinto virtaa minusta häneen. Toisaalta olin myös asennoitunut siihen, että voi olla, että koko touhu ei onnistu lainkaan. Kun Pikkuihminen sitten syntyi, ei maitoa tullutkaan. Pikkis syntyi suunnitellulla sektiolla, jolla ehhhkä oli asian kanssa jotain tekemistä.

Miten maidon saisi nousemaan?

Kun hän syntyi, pidin häntä rinnalla koko ajan, että maito lähtisi nousemaan. Nukuimme sairaalasängyssäkin vierekkäin, vaikka se on kapea ja kamalan vaarallinen vauvalle, joka periaatteessa saattaisi pudota kaiteiden välistä. Maitoa tuli vain muutamia pisaroita ja sairaalan tosi heavy duty -pumpulla pumppaamallakin 10 ml oli jo hyvä saavutus. Vauvalle jouduttiin antamaan jo muistaakseni toisena päivänä lisämaitoa ja jopa sokeriliuosta, koska hänen verensokerinsa olivat liian alhaalla. Ja sokerit tietysti mitattiin kiduttamalla pientä verikokeilla, muistan, kun pieni jalkapohja oli aivan veressä.

Pääsimme kotiin, kun tyttö oli 4 päivää vanha ja edelleen pidin häntä rinnalla koko ajan. Siis käytännössä oikeasti koko ajan. Sairaalasta lähtiessä olin ihan paniikissa, stten pysty ruokkimaan lastani oikein. Kyllä, minä olin ennen synnytystä niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että ihan sama, miten lapsensa ruokkii, mitä tuoreet äidit oikein hysterisoivat, jos imetys ei onnistu. Ja sitten olin itse aivan itkuinen ja epätoivoinen ja tietysti muutenkin peloissani. Kunnes juttelin viisaan perhetutun kanssa, joka sanoi valtavan hienosti suurinpiirtein näin: ”Ihminen on eläin. Menette kotiin ja teet sinulle ja vauvalle sänkyyn ihanan pesän ja otat vauvan siinä iho ihoa vasten. Köllitte siinä, nautit olostasi ja vauvasta ja kaikki alkaa sujua.”

Pumppausta ja muita poppakonsteja

Ja niinhän se alkoi. Maito nousi seuraavana päivänä. Rinnat olivat kuin potkupallot ja olo kuin afrikkalaisella äitiyspatsaalla. Olin niin onnellinen ja ylpeä! Maitoa tuli silti liian vähän ja aloin pumppaamaan kotona säännöllisesti. Ensin yhden pumpun käytetyllä pumpulla ja kun sillä lähti vaan järki, ostin paremman kahden pumpun laitteen, jolla homma hoitui nopeammin ja tehokkaammin. Maksoi muistaakseni 80 e ja on ihan ehdottoman hyvä hankinta, tässä kohti ei kannata kitsastella. Mies putsasi ja desinfioi pumpun osia järjettömän monta kertaa niiden parin kuukauden aikana, kunnes homma sitten alkoi sujua ilmankin pumppausta. En muista, kuinka usein pumppasin. Varmaan ainakin 3-4 kertaa päivässä sen lisäksi, että lapsi oli rinnalla aina kun mahdollista. Vähitellen pumpatut määrät lisääntyivät ja pakastimeen jäi vähän ylimääräistäkin. Korviketta ei lopulta kovin pitkään tarvinnut antaa, kun sain pumpattua vauvalle lisää maitoa hänen rinnalla saamansa lisäksi.

Minulla maidontuloa edistivät myös sarviapilauutekapselit (fenugreek, mm. luontaistarvikeliikkeistä) ja erilaiset imetysteet (esim. Ruohonjuuresta). Ja nestettä piti juoda runsaasti. Myös lämpimät kääreet tuntuivat kivalta ja maidon tuloon auttaa juuri se rentoutuminen myös. Ja suklaa! Ja pulla. Hihi, en tiedä oliko nämä vain siitä rentoutumisefektistä johtuvia, mutta minun mielestäni herkut auttoivat varsinkin ensimmäisen 6 kuukauden aikana. Sen jälkeen en niin ole poppakonsteja käyttänyt, kun maidon tulo on sen täysimetysajan jälkeen vain bonusta.

Tukea imetykseen neuvolasta ja imetysohjaajalta

Muutama viikko siinä alussa silti meni, että ramppasimme neuvolassa vauvaa punnituttamassa vähintään kerran viikossa ja joka kerta saimme uudet ohjeet siitä, paljonko lisämaitoa (korviketta tai pumpattua) tulisi antaa päivässä. Kävimme myös imetysohjaajalla (jonka muuten pitäisi olla pakollinen jokaiselle ensisynnyttäjälle). Hän neuvoi oikean imetysasennon niin, että vauvan ei tarvinnut syödä pää sivulle kallellaan ja minullakin oli imetysasentovaihtoehtoja, aivan loistava palvelu.

Alussa sitä oli niin peloissaan, ettei lapsi saa tarpeeksi syötävää. Ihanaa, että oli tuki neuvolasta, vaikka lisämaitojen määrät heittelivätkin kerta toisensa jälkeen ja vähän neuvojastakin riippuen. Pyrkimys oli kuitenkin päästä lisämaidoista eroon mahdollisimman pian ja sen pumppaus lopulta mahdollisti. Sitten imetinkin ilman korvikkeita kunnes oli aika siirtyä kiinteisiin.

Helppoa imetys ei ole. Pahimpia olivat yöt, kun vaan väsyttäisi ja toinen napottaa rinnalla ja ehkä imee, ehkä ei. Opin asettamaan imetystyynyn selän taakse niin, että se piti minut hyvässä kylkiasennossa, kun imetin sängyssä ja sain torkuttua. Perhepetikin pelotti, etten vaan kierähtäisi lapsen päälle tai lapsi lattialle (siksi hän nukkui keskellä parisänkyä ja mies muualla en edes muista kuinka kauan). Omaan sänkyyn en saanut vauvaa rauhoittumaan kuin muutaman kerran ja silloinkin mietin, että hän on liian kaukana, perus.

Meillä oli Pikkiksen kanssa yhteinen pesä ja olihan se ihanaa kupitella pienen pientä päätä, kun hän niin valtavan tosissaan ja hartaan näköisenä teki työtään.

Outoja imetyskipuja

Muistan kuitenkin, että kun imetys alkoi sujua, se alkoi myös vähitellen sattua. Lopulta se sattui niin paljon, että itkin äänettä aina, kun pieni söi. Luojan kiitos taas internetille, kun jostain törmäsin tekstiin sammaksesta ja siitä, että se ei aina näy päällepäin.

Sammas on bakteeri, joka pesiytyy imeväisen suuhun ja tarttuu siitä rintaan. Se voi näkyä peitteinä vauvan suussa tai nännissä, mutta ei aina. Aloin hoitaa vauvan suuta ja rintojani ensin karpalomehulla (ei toiminut, kuten ei vichykään), sitten raa’alla sitruunalla kolme kertaa päivässä ja jo parin päivän päästä hirveä kipu helpotti. Olisinpa keksinyt aiemmin!

Miltä se imetys sitten tuntuu?

Sujuessaan imetys on tosi luonnollista: ruokin tässä lastani, mutta se ei sinänsä tunnu miltään ihmeelliseltä. Tyttö ei myöskään ole mikään tissien halailija, niin kuin jotkut lapset. Nappaa kyllä vieläkin imuun, jos tissin näkee, se on tosi huvittavaa: pari kertaa olen yllättäen huomannyt imettäväni esim. suihkussa. ?

Imetän edelleen lapsen ollessa pari kuukautta yli vuoden, nykyään enää kaksi kertaa päivässä. Sen kummempia suunnitelmia tai tavoitteita ei jatkosta ole. Itse asiassa yritin jo lopettaakin vähentämällä imetykset kahteen (ajattelin, että maito loppuisi nopeastikin noin harvalla tahdilla), mutta maitoa tuntuu vielä tulevan jonkin verran, joten imetän kunnes lapsi kyllästyy tai maito loppuu. Kai se olisi tarhan aloituksessakin vielä immuunipuolustusta tukeva juttu. Olen kiitollinen, että imetys on onnistunut. Katsotaan, kauanko jatkuu.