Hae
Miia Suvi

Maailman helpoimmat (paukku-) muffinssit

Sain Pikkuihmisen flunssan, jo toisen kuukauden sisään, ja olen joutunut ottamaan tosi iisisti. Nyt jo melkein kuukausi mennyt koko ajan vähän tai enemmän kipeänä ärsyttää tosi paljon. Ja niin ihana kuin Pikkis onkin, hänen kanssaan on mahdoton levätä. Siis silleen kuin pitäisi, että makaisi vaan viikon aina töiden jälkeen ja viikonlopun.

No, nyt on kuitenkin vähän parempi olo ja päätin, että päästän MisterChefin nauttimaan kesäpäivästä ulos, kun minusta ei kerran ole ulkoiluun seuraa. Pikkuihminen onneksi nukkuu vielä päiväunet, joten siinä saa itsekin levätä melkein kahden tunnin ajan.

Aamu alkoi 5:30 ja kuuden maissa noustiin lapsen kanssa ylös. Seiskalta tein hänelle aamiaista ja aloin laittelemaan itsellenikin leipiä. Keittiö oli kuitenkin aivan kaaoksessa, enkä oikein osaa toimia niin sotkuisessa ympäristössä, joten aloin siivoamaan. Vartin yli kasi ja siivosin yhä… Onneksi tyttö päätti siinä vaiheessa herättää isänsäkin.

Maailman helpoimmat muffinssit Kinuskikissa

Kun kaupat aukenivat, lähtivät sitten ostamaan synttärikakkua ja siinäpä aamupäivä sitten menikin. Iltapäiväksi passitin miehen käyttämään syntymäpäivälahjaksi saamansa vaatelahjakortin ja sanoin, että käy rauhassa syömässä, ostoksilla ja vaikka vielä kahvillakin, minä hoidan lapsen.

Pikkuihmisen päiväunien jälkeen mietin, että koska en jaksa hänen kanssaan vielä ulkoilla, niin teemme sisällä jotain kivaa. Ja sitä on leipominen! Ensin kuitenkin ihan pikareissu lähikauppaan.

Odottavan aika on pitkä

Päätin, että tehdään jotain törkyhelppoja muffinsseja ja resepti löytyikin Kinuskikissan sivuilta. Kaikki ainekset vaan monitoimikoneeseen ja uuni lämpiämään. Työnjako oli selvä: Pikkis laittelee muffinivuoat valmiiksi ja minä teen taikinan. Yhdessä sitten laiteltiin taikina vuokiin ja tietysti nuoltiin kipot ja vispilät.

Kun muffinssit olivat uunissa, kuului sieltä yhtäkkiä paukaus. Ehkä olisi pitänyt olla enemmän huolissaan, mutta kun oli yksi taikinakulho kaavittavana niin sanoin vaan, että ”mikäs siellä paukahti”, jatkoin taikinan syömistä ja unohdin koko jutun.

Kunnes otin muffinssit ulos uunista ja huomasin, että muffinivuoan pohjaan oli uuniin laittaessa takertunut pöydällä ollut kasvorasvanäytepakkaus. Se oli uunissa sitten pullistunut ja lopulta räjähtänyt. Ihan hyviltä maistui kasvorasvamuffinitkin, tosin seuraavalla kerralla ehkä tehdään satsi ilman yllättäviä lisämausteita…

Loppuilta meneekin sitten muffinsseista sokerihumalaista lasta paimentaessa!

_______________

Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *