Hae
Miia Suvi

Lapsen ensimmäiset sanat

Vuosi sitten äitiys herkisti: ”Eilen itkin vauvauinnin infotilaisuudessa vauvauinnin mainosvideolle. Kun se vaan oli niin liikkis. Tänään itkin, kun tyttö harjoitteli puremista. Kun imetin.” Nyt vuotta myöhemmin nämäkin herkistymisen tasot ovat edelleen koettavissa. Mutta voi, kuinka Pikkuihminen on tänä aikana kasvanut ja kehittynyt! Lapsen ensimmäiset sanat on kuultu jo viime syksyllä.Siis sellaiset tietoisesti lausutut, jokellusta oli jo aiemminkin.

Lapsen ensimmäiset sanat

Tätä nykyä Pikkuihmisen sanavarastokin kasvaakin päivä päivältä. Ensimmäinen sana oli ”ei”, sen jälkeen sanoja on tiputellut milloin missäkin muodossa. Tisu on isto tai isu tai joskus tisu.Isä on ishii, lisää on lisshää ja pois on poish. Näistä hauskin on ”moisshii”. Arvaatko, mitä tarkoittaa? Me emme ole vielä oikein keksineet, mistä se tulee, mutta tarkoittaa, että tyttö tahtoo syliin. Niin suloista!

Taaperon ensimmäiset sanat

Ensimmäinen lause joulukuussa 2020 oli ”ei tule kakka”. Muutama viikkoa myöhemmin päädyimme tähän (nyt jo toivottavasti hieman ohi menevään) ”ei ha-u-a” -vaiheeseen.tänään tyttö oli sanonut isänsä tarhan pihassa nähdessään että ”isä tuli”. Siis imperfekti! Niin kiehtovaa seurata aitiopaikalta kielen kehitystä, tämä on aivn ihanaa.

Lapsi puhuu

Niin hauskoja hetkiä tämän pienen kanssa: yhtenä aamuna tarjoilin hänelle uutta puuroa. Se ei oikein uponnut. Tyttö maistoi sitä, naama vääntyi inhoon ja hän työnsi sen hitaasti kauemmas itsestään kommentoiden samalla tarjoilua. Hänen kommenttinsa? ”Ei hyvä”. Eipä siinä sitten muuta, point taken. Tarjoilin sillä kertaa muuta. Kyllä se puurokin sitten myöhemmin alkoi maistua, kun tein siitä vellimäisempää ja tarjoilin pussista.

Mitä hauskoja juttuja teidän lapset kertoilee?

Taaperon jutut

—————————

Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *